Nyt on pinnalla pitää taukoa riippuvuuksista, kuten Facebookissa päivittelystä. On tosi trendikästä ilmoittaa FB:ssä että "hei mä pidän nyt taukoa kun tää someilu eristää mut todellisista ihmissuhteista". Tykkäyksiä napsahtaa heti ainakin viissataa ja siihen päälle 75 kommenttia, joissa kompataan kaveria. Suurinta osaa kavereistakin ärsyttää aivan käsittämättömästi lukea tutuntuttujen vauvankakkavertailuista, päivän lounasvaihtoehdoista, illan leffavalinnoista tai mistä nyt ikinä tavallinen ihminen tuollaiseen mediaan keksiikään kirjoittaa muutaman rivin.
Minkälaisia asioita nuo muita fiksummat tyypit itse sitten jakavat maailmalle? Jotain syväluotaavaa poliittista analyysiako? Pohdintoja elämän tarkoituksesta? Ei todellakaan! Ihan samaa arkista lässytystä kuin ne typerät tutuntututkin. Yksikin tällainen trenditaukoilijakamuni tykitti seinälleen päivässä noin 10 erilaista youtube-videota ennen kuin lähti (noin viikon) tauolle. Toinen avautui päivittäin useamman kerran urheilusuorituksistaan ja vaimonsa uudesta autosta. Miksi se niitä kirjoitteli, jos se kerran on niin hölmöä ja halveksuttavaa? Oliko joku pakko muka?
Riippuvaisuus sosiaalisesta mediasta on varmasti kamala asia. Se on ehkä vähän sama kuin alkoholismi, sitä joko on tai ei ole alkoholisti. Ihan eri asia ovatkin sitten kohtuukäyttäjät! Alkoholia on mahdollista käyttää kohtuudella, joskin entisistä alkoholisteista siihen pystyy vain todella harva. Kuinkahan on somen kanssa? Jos vedät överit somessa ja tulee paha olo, niin auttaako siihen pikku tauko? Käyt kahden viikon katkaisussa, ja sitten sama meno jatkuu taas?
Oletteko muuten huomanneet, että usein nämä taukoilijat ovat muutenkin aikamoisia trendisurffareita? Kaikki uusimmat hullutukset uppoaa niihin kuin veitsi voihin, intoilulla ei ole mitään rajaa, jokaisessa aallossa halutaan olla mukana. FB-kavereita niillä on yleensä vähintään 300. Kaikki tietysti tosi läheisiä. Omalla FB-listallani on 220 ihmistä. Parhaista ystävistäni vain muutama on siinä luvussa mukana. Minulle Facebook on helppo väline pitää yllä suhteita ihmisiin, jotka jollain lailla ovat sivunneet elämääni, mutta joiden kanssa ei välttämättä ole tarvetta mennä sen syvemmälle. On vain tosi kiva tietää, että he ovat olemassa!
Hyvät ihmiset, kohtuullistakaa elämäänne! Ei sinne FB:iin tai Twitteriin tai mihin lie ole mikään pakko mennä. Ja jos menee, niin kyllä sieltä halutessaan pääsee pois ihan lopullisestikin. Ihan se on oma valinta. Ei se kaikille sovi. Mutta ei siitä muita tarvitse syyllistää! Jos joku tykkää päivittää seinäänsä vartin välein, niin suokaa sille se pieni ilo. Vähän outoahan se on, ja kannattaisi ehkä hankkia muutakin elämää, mutta omapa on asiansa. Sitäpaitsi FB:ssa voi tehdä säätöjä, joiden ansiosta ei näe jonkun tietyn tampion päivityksiä enää ikinä. Ettei vaan vahingossa ärsyynny. Niin että morjens vaan kaikille FB-valittajille, hankkikaa tekin elämä!
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
perjantai 20. tammikuuta 2012
Pojat ei ole poikia - vaan pahojako?
Joulu sitten meni, ja ilokseni voin todeta ettei övereitä vedetty mihinkään suuntaan! Alan oppia, hidastahan tämä on, mutta edistyn joka tapauksessa. Siis omiin tavoitteisiini nähden. En ostanut liikaa ruokaa, kaikki tuli syötyä ja välipäivinä kävin jo uudestaan kaupassa. Eihän siinä nyt mitää hienoa ole, mutta kun aiempian vuosina on joutunut aina heittämään jouluruokia kompostiinkin, kun ovat alkaneet happamoitua. Tällä kertaa määrä oli siis sopiva. Lahjojakin annettiin edellisvuosia vähemmän, kukaan ei silti nurissut. Se oli kyllä pieni ihme. Esikoinen ja keskimmäinen toivoivat tietenkin sellaisia paketteja kuin oma tietokone, iPod, Nintendo DS jne. No eivät saaneet. Olivat sitten ihan tyytyväisiä vähän vaatimattomampiinkin saamisiinsa. Erityisesti lämmitti kuopuksen ilo, kun hän sai kuin saikin sen ainoan toivomansa lahjan: hajuhemmon (7,40 e Tiimarista)! Se oli niin karsean hajuinen, että joutui oitis terassille jäähylle. On siellä vieläkin.
Mutta asiaan. Koulusta on sadellut viime aikoina viestejä roppakaupalla. Aihe on aina sama: teidän poikanne kolttoset. Tekijänä ja jutun konnana on tämä meidän päiväkodissa ujoksi ja araksi leimattu ekaluokkalainen. Rikosten aiheet ovat seuraavat: Poika lällätti tytölle, poika heitti lunta tytön päälle, poika tönäisi tyttöä, poika jahtasi tyttöä välitunnilla, poika sanoi tytölle jotain hölmöä ja niin edelleen. Ehkä poika seuraavaksi sanoo tytölle pöö. (Siitä voi kyllä joutua vaikka presidenttiehdokkaaksi tulevaisuudessa, joten toivotaan ettei sentään sitä.) Opelta jää aina kertomatta, että mitä se tyttö sitten teki. Tai oliko se jopa tehnyt ENSIN jotain yhtä tyhmää. Esimerkiksi se, että kun poika tönäisi tyttöä, se johtui siitä, että eräs toinen tyttö tönäisi ensin poikaa, joka kaatui sitten päin tätä toista neitokaista. Tai että kun poika jahtasi tyttöä (se oli kuulemma ainakin aluksi molempien yhteinen leikki), niin lopputulos oli se, että tyttö potkaisi poikaa huuleen, jotta veri lensi. Tai kun poika heitti tyttöä lumella, tyttö oli ensin huitaissut poikaa repulla. Hurjaa touhua alakoulussa.
Ei se minun poikani syytön ole. Ihan se on vedettävissä moneen hullutukseen mukaan. Mutta ei pojat, siis tavalliset kiltit pikkupojat, tahallaan tee kiusaa. Enää ei sanota hymähtäen, että "pojat on poikia", koska se on kai jotenkin poliittisesti epäkorrektia. Epätasa-arvoista. Mutta kun pojat ovat erilaisia kuin tytöt! Siis noin yleensä, kyllä ne vaan ovat. Ei kai se toisaalta ole kummakaan, että opettaja-parka, jolta kaikki auktoriteetti on jo viety, uskoo mieluummin sööttiä, siistiä lettipäätä kuin rapapolvista takkutukkaa?
Jollain syvällisellä periaatteen tasolla ja kasvatuksellissa mielessä ja yleisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin aika vaarallista jo alakoulusta alkaen vaalia tällaista omituista ja vääristynyttä maailmankuvaa, jossa ihan automaattisesti pojat ovat aina pahoja poikia. Uskotaan välillä poikiakin, annetaan niille mahdollisuus.
Mutta asiaan. Koulusta on sadellut viime aikoina viestejä roppakaupalla. Aihe on aina sama: teidän poikanne kolttoset. Tekijänä ja jutun konnana on tämä meidän päiväkodissa ujoksi ja araksi leimattu ekaluokkalainen. Rikosten aiheet ovat seuraavat: Poika lällätti tytölle, poika heitti lunta tytön päälle, poika tönäisi tyttöä, poika jahtasi tyttöä välitunnilla, poika sanoi tytölle jotain hölmöä ja niin edelleen. Ehkä poika seuraavaksi sanoo tytölle pöö. (Siitä voi kyllä joutua vaikka presidenttiehdokkaaksi tulevaisuudessa, joten toivotaan ettei sentään sitä.) Opelta jää aina kertomatta, että mitä se tyttö sitten teki. Tai oliko se jopa tehnyt ENSIN jotain yhtä tyhmää. Esimerkiksi se, että kun poika tönäisi tyttöä, se johtui siitä, että eräs toinen tyttö tönäisi ensin poikaa, joka kaatui sitten päin tätä toista neitokaista. Tai että kun poika jahtasi tyttöä (se oli kuulemma ainakin aluksi molempien yhteinen leikki), niin lopputulos oli se, että tyttö potkaisi poikaa huuleen, jotta veri lensi. Tai kun poika heitti tyttöä lumella, tyttö oli ensin huitaissut poikaa repulla. Hurjaa touhua alakoulussa.
Ei se minun poikani syytön ole. Ihan se on vedettävissä moneen hullutukseen mukaan. Mutta ei pojat, siis tavalliset kiltit pikkupojat, tahallaan tee kiusaa. Enää ei sanota hymähtäen, että "pojat on poikia", koska se on kai jotenkin poliittisesti epäkorrektia. Epätasa-arvoista. Mutta kun pojat ovat erilaisia kuin tytöt! Siis noin yleensä, kyllä ne vaan ovat. Ei kai se toisaalta ole kummakaan, että opettaja-parka, jolta kaikki auktoriteetti on jo viety, uskoo mieluummin sööttiä, siistiä lettipäätä kuin rapapolvista takkutukkaa?
Jollain syvällisellä periaatteen tasolla ja kasvatuksellissa mielessä ja yleisen henkisen hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin aika vaarallista jo alakoulusta alkaen vaalia tällaista omituista ja vääristynyttä maailmankuvaa, jossa ihan automaattisesti pojat ovat aina pahoja poikia. Uskotaan välillä poikiakin, annetaan niille mahdollisuus.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Voisiko jouluna himmailla?
Elämme kohtuullisuuden nimissä vuoden synkeintä aikaa. Jouluna tai oikeastaan jo ennen joulua on hirvittävän vaikea pysähtyä tai vähentää tai ylipäätään edes hieman himmailla. Kaikkialla on tarjolla tavaraa kuin maailmanlopun edellä: joulusukkia, joululeluja, joulukoristeita, joulutuoksuja, joulukankaita, joulukinkkua, joulusuklaata, jouluviiniä, joulusitä ja joulutätä. Niin kauan kuin muistan, joulu on ennen kaikkea ollut kaiken maallisen materian ylistysjuhla.
En pysty olemaan ostamatta joululahjoja omille lapsilleni, kummilapsille ja sukulaislapsille. Ostohysteria kammoksuttaa minua, ja stressaannun shoppailusta, mutta silti en voi tuottaa lapsille pettymystä: olisi sairaan kamalaa, jos pukki ei toisi yhtäkään pakettia. Olen kasvattunut tenavani tässä mielessä kehnosti ja lepsusti, en ole saanut heitä ymmärtämään, että tärkeintä joulussa on nauttia rauhasta, hyvästä ruuasta ja perheen läheisyydestä ilman niitä hemmetin puketteja! Lahjat ovat meidän lapsille tärkeintä joulussa...
Mutta ei meillä sentään enää övereitä vedetä lahjojen suhteen. Mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä vähemmän paketteja pukki joutuu meille kantamaan. Satsataan siis laatuun, krääsää vältetään. Se tarkoittaa tietenkin, että vaikka lahjoja on määrällisesti vähemmän, niihin menee enemmän rahaa. Sillä laatu maksaa. Hyvää ei saa halvalla. Paitsi jos olisi niin fiksu ja toimelias kuin jotkut, että ostaisi tammikuun ale-myynnistä kaikki seuraavan joulun lahjat. Mutta sellaiseen ihmetekoon pystyvät todellakin vain harvat ja valitut, jalot ja viisaat ihmiset. Ja hyvämuistiset. Minä en 11 kuukauden päästä todellakaan enää muistaisi niiden lahjojen olemassaoloa. Ja sitten joutuisin ostamaan uudet.
Ehkä tänä jouluna voisi yrittää vähän himmailla. Ostaa vähemmän kuin viime vuonna, niin tavaraa kuin ruokaakin. Siivota vähemmän, sinkoilla vähemmän. Ja sen sijaan pysähtyä, kuunnella ja olla välillä ihan hiljaa. Lahjoittaa joulumieltä eli ruokarahaa ja lahjarahaa niille, joilla on vähemmän. Sillä tokihan lahjat ja hyvä ruoka kuuluvat kaikkien jouluun, kohtuudella!
Rauhallista Joulua!
En pysty olemaan ostamatta joululahjoja omille lapsilleni, kummilapsille ja sukulaislapsille. Ostohysteria kammoksuttaa minua, ja stressaannun shoppailusta, mutta silti en voi tuottaa lapsille pettymystä: olisi sairaan kamalaa, jos pukki ei toisi yhtäkään pakettia. Olen kasvattunut tenavani tässä mielessä kehnosti ja lepsusti, en ole saanut heitä ymmärtämään, että tärkeintä joulussa on nauttia rauhasta, hyvästä ruuasta ja perheen läheisyydestä ilman niitä hemmetin puketteja! Lahjat ovat meidän lapsille tärkeintä joulussa...
Mutta ei meillä sentään enää övereitä vedetä lahjojen suhteen. Mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä vähemmän paketteja pukki joutuu meille kantamaan. Satsataan siis laatuun, krääsää vältetään. Se tarkoittaa tietenkin, että vaikka lahjoja on määrällisesti vähemmän, niihin menee enemmän rahaa. Sillä laatu maksaa. Hyvää ei saa halvalla. Paitsi jos olisi niin fiksu ja toimelias kuin jotkut, että ostaisi tammikuun ale-myynnistä kaikki seuraavan joulun lahjat. Mutta sellaiseen ihmetekoon pystyvät todellakin vain harvat ja valitut, jalot ja viisaat ihmiset. Ja hyvämuistiset. Minä en 11 kuukauden päästä todellakaan enää muistaisi niiden lahjojen olemassaoloa. Ja sitten joutuisin ostamaan uudet.
Ehkä tänä jouluna voisi yrittää vähän himmailla. Ostaa vähemmän kuin viime vuonna, niin tavaraa kuin ruokaakin. Siivota vähemmän, sinkoilla vähemmän. Ja sen sijaan pysähtyä, kuunnella ja olla välillä ihan hiljaa. Lahjoittaa joulumieltä eli ruokarahaa ja lahjarahaa niille, joilla on vähemmän. Sillä tokihan lahjat ja hyvä ruoka kuuluvat kaikkien jouluun, kohtuudella!
Rauhallista Joulua!
torstai 24. marraskuuta 2011
Kohtuutonta menoa koulussa
Koulumaailma on nykyään kova paikka - niin oppilaille kuin opettajillekin. Oman alakoululaisen lapseni luokalla on muutamia ylilevottomia oppilaita, jotka tuntuvat tekevän kaikkensa luokan työrauhan tuhoamiseksi. Homma on mennyt täysin kohtuuttomaksi! Ykköshäirikkö sabotoi tunteja joka ikinen päivä ja hankkiutuu konflikteihin muiden kanssa vähän väliä. Tyyppi ei kuitenkaan ole mikään tyhjäpää vaan menestyisi ilman muuta, jos vain haluaisi. Tai pystyisi keskittymään. Pari muutakin puoli-adhd:ta luokalta löytyy.
Häirikkö voitaisiin esimerkiksi siirtää pienryhmään, jossa hän saisi henkilökohtaisempaa opetusta ja tarvitsemaansa erityishuomiota. Mutta sepä ei vanhemmille sovi. Pelkäävät kenties leimautumista. Mutta poikahan on jo leimautunut! Eikös siinä hieman leimaudu, jos 2,5 vuotta kouluhistoriastaan on aina istunut etupulpetissa open silmien alla, joutunut vähintään viikoittain rehtorin puhutteluun tai kansliaan rauhoittumaan tai sotkeutunut vähän väliä johonkin kiusaamisepisodiin milloin kenenkin kanssa? Viestejä on sinkoillut kodin ja koulun ja muiden perheiden välillä. Poika on 9-vuotias ja jo merkitty mies.
Luokalla on 20 oppilasta, mukavan kokoinen ryhmä siis. Mutta tunnelma on kuin eläintarhassa! Hiljaiset tytöt kärsivät hiljaa ja joskus kotona mutisevat, kun luokassa ei kuule opettajan puhetta. Jotkut ovat alkaneet inhota kouluun menoa tuon viheliäisen jokapäiväisen häslingin takia. Omakin poikani valittaa, kun on niin vaikea keskittyä. Välillä hän ja moni muukin jotenkin kummallisesti tempautuu mukaan höseltämiseen. Nykyinen opettaja on vastannut luokasta vasta muutaman kuukauden, ja on jo burnoutin partaalla...
Miksi muutama oppilas saa pilata koko ryhmän oppimismahdollisuudet? Eikö koulu voi käyttää mitään pakkokeinoa? Uhrataanko nyt muiden hyvinvointi noiden muutaman takia? Miksi vanhemmat eivät saa kakaroitaan kuriin? Miksei kukaan auta heitä, jos omat taidot eivät riitä? Me muiden oppilaiden vanhemmat olemme nousseet nyt barrikadeille: työrauha takaisin ja sassiin!
Häirikkö voitaisiin esimerkiksi siirtää pienryhmään, jossa hän saisi henkilökohtaisempaa opetusta ja tarvitsemaansa erityishuomiota. Mutta sepä ei vanhemmille sovi. Pelkäävät kenties leimautumista. Mutta poikahan on jo leimautunut! Eikös siinä hieman leimaudu, jos 2,5 vuotta kouluhistoriastaan on aina istunut etupulpetissa open silmien alla, joutunut vähintään viikoittain rehtorin puhutteluun tai kansliaan rauhoittumaan tai sotkeutunut vähän väliä johonkin kiusaamisepisodiin milloin kenenkin kanssa? Viestejä on sinkoillut kodin ja koulun ja muiden perheiden välillä. Poika on 9-vuotias ja jo merkitty mies.
Luokalla on 20 oppilasta, mukavan kokoinen ryhmä siis. Mutta tunnelma on kuin eläintarhassa! Hiljaiset tytöt kärsivät hiljaa ja joskus kotona mutisevat, kun luokassa ei kuule opettajan puhetta. Jotkut ovat alkaneet inhota kouluun menoa tuon viheliäisen jokapäiväisen häslingin takia. Omakin poikani valittaa, kun on niin vaikea keskittyä. Välillä hän ja moni muukin jotenkin kummallisesti tempautuu mukaan höseltämiseen. Nykyinen opettaja on vastannut luokasta vasta muutaman kuukauden, ja on jo burnoutin partaalla...
Miksi muutama oppilas saa pilata koko ryhmän oppimismahdollisuudet? Eikö koulu voi käyttää mitään pakkokeinoa? Uhrataanko nyt muiden hyvinvointi noiden muutaman takia? Miksi vanhemmat eivät saa kakaroitaan kuriin? Miksei kukaan auta heitä, jos omat taidot eivät riitä? Me muiden oppilaiden vanhemmat olemme nousseet nyt barrikadeille: työrauha takaisin ja sassiin!
lauantai 19. marraskuuta 2011
Kohtuullista - se on sikahelppoa!
Kohtuullistaminen on äärettömän helppoa, suorastaan sikayksinkertaista! Vaaditaan vaan luopumista ja siihenhän kykenee kuka tahansa luuseri. Mutta kun ei se ole oikeasti kovin helppoa. Ainakaan jos on mukavuudenhaluinen tai jopa vähän laiska ihminen. Niinkuin minä. Mutta olen minäkin jotain pystynyt kohtuullistamaan :-). Tässä joitakin vinkkejä kohtuulliseen elämään.
1. Työnteko: lyhennä työaikaasi, jää vuorotteluvapaalle tai tee etätöitä.
Jäin vuorotteluvapaalle lokakuun alussa 10 kuukauden ajaksi. Kohtuullistan siis työtaakkaani aika radikaalisti jonkin aikaa. Tuloni ovat nyt kohtuuttoman pienet, 5-henkisen perheen elättämiseen ne eivät riitä, mutta onneksi minulla on työssäkäyvä aviomies. Siltikin saan päivässä puolet enemmän rahaa kuin peruspäivärahalla elävä työtön.
2. Liikkuminen: liiku jalkaisin, pyörällä tai julkisilla niin usein kuin mahdollista.
Perheemme luopui kakkosautosta jo 2 vuotta sitten. Miehellä on vuorotyö ja välillä kummalliset työajat, joten varsinkin talvella kulkemista on todella pähkäiltävä. Meiltä on 1,6 kilometriä lähimmälle pysäkille, josta kulkee busseja järkevään aikaan kaupunkiin. Olemme molemmat kaupungissa töissä. Viime aikoina olen astunut epämukavuusalueelleni usein ja ottanut pyörän alleni ja ajanut sillä pysäkille. Toimii yllättävän hyvin.
3. Ravinto: suosi kotimaista, lähiruokaa, kasviksia ja luomua, vältä eineksiä ja turhia lisäaineita.
Havahduin ruokatodellisuuteen, kun kävi ilmi että kotikunnassani lapset syövät kouluissa ja päiväkodeissa melkoista moskaa: Thaimaasta tuotuja puolivalmiita kanasuikaleita, brasilialaista esipaistettua jauhelihaa ja puolalaisia valmiiksi kuorittuja vakuumipottuja. Kangasala on sentään maalaiskunta, täällä on Saarioinen broilereineen ja silmänkantamattomiin peltoja! Että ei muka voida käyttää lähituottajien juureksia, perunoita, viljaa tai broilerinlihaa? Kohtuuttoman järjetöntä! Nyt yritän täyttää oman kauppakassini ruokatarvikkeilla, jotka ovat vähintään kotimaisia, ostan myös usein luomua ja aina kun mahdollista lähellä tuotettua.
4. Energian käyttö: vaihda öljykattilasi maalämpöön, osta uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä.
Meillä on 210 neliön talo, jossa on maalämmöllä toimiva vesikiertoinen lattialämmitys. Talossa on myös varaava takka ja puukiuas. Puuhella rakennettiin sähkökatkosten varalta ja tänään sitä taas käytettiin. Kaikki sähkönkulutuksemme on vuodessa yhteensä noin 10 000 kWh. Saarnan lapsiparoilleni jatkuvasti valojen sammuttamisesta ja suihkussa oleskelusta, ja kyllä ne vähitellen alkavat itsekin tajuta asioita.
5. Kuluttaminen: osta vain mitä tarvitset.
Tämä on ehkä kaikkein vaikeinta. Kuluttamisen kohtuullistaminen on kuitenkin kaiken ydin. Sitä on niiiin helppo muka-tarvita kaikenlaista... Jotkut shoppaavat lohduttaakseen itseään, toiset shoppaavat saadakseen ympärilleen kauniita tavaroita, joillekin shoppailu on yksinkertaisesti pakkomielle. Eikö sitä saisi itseään tai toisia ilahduttaa näteillä vaatteilla, kauniilla koruilla, suloisella kosmetiikalla, lystikkäillä leluilla, mahtavilla sohvilla, tietokoneilla, kännyköillä, autoilla ja mitä kaikkea sitä maailma onkaan väärällään...Seis! Maailma hukkuu kohta krääsään ja se on sen lorun loppu.
Mieti mitä todella tarvitset ja mistä et voi millään luopua. Huomaat, että tulet oikein hyvin toimeen vähän vähemmälläkin. Usko pois :-)
1. Työnteko: lyhennä työaikaasi, jää vuorotteluvapaalle tai tee etätöitä.
Jäin vuorotteluvapaalle lokakuun alussa 10 kuukauden ajaksi. Kohtuullistan siis työtaakkaani aika radikaalisti jonkin aikaa. Tuloni ovat nyt kohtuuttoman pienet, 5-henkisen perheen elättämiseen ne eivät riitä, mutta onneksi minulla on työssäkäyvä aviomies. Siltikin saan päivässä puolet enemmän rahaa kuin peruspäivärahalla elävä työtön.
2. Liikkuminen: liiku jalkaisin, pyörällä tai julkisilla niin usein kuin mahdollista.
Perheemme luopui kakkosautosta jo 2 vuotta sitten. Miehellä on vuorotyö ja välillä kummalliset työajat, joten varsinkin talvella kulkemista on todella pähkäiltävä. Meiltä on 1,6 kilometriä lähimmälle pysäkille, josta kulkee busseja järkevään aikaan kaupunkiin. Olemme molemmat kaupungissa töissä. Viime aikoina olen astunut epämukavuusalueelleni usein ja ottanut pyörän alleni ja ajanut sillä pysäkille. Toimii yllättävän hyvin.
3. Ravinto: suosi kotimaista, lähiruokaa, kasviksia ja luomua, vältä eineksiä ja turhia lisäaineita.
Havahduin ruokatodellisuuteen, kun kävi ilmi että kotikunnassani lapset syövät kouluissa ja päiväkodeissa melkoista moskaa: Thaimaasta tuotuja puolivalmiita kanasuikaleita, brasilialaista esipaistettua jauhelihaa ja puolalaisia valmiiksi kuorittuja vakuumipottuja. Kangasala on sentään maalaiskunta, täällä on Saarioinen broilereineen ja silmänkantamattomiin peltoja! Että ei muka voida käyttää lähituottajien juureksia, perunoita, viljaa tai broilerinlihaa? Kohtuuttoman järjetöntä! Nyt yritän täyttää oman kauppakassini ruokatarvikkeilla, jotka ovat vähintään kotimaisia, ostan myös usein luomua ja aina kun mahdollista lähellä tuotettua.
4. Energian käyttö: vaihda öljykattilasi maalämpöön, osta uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä.
Meillä on 210 neliön talo, jossa on maalämmöllä toimiva vesikiertoinen lattialämmitys. Talossa on myös varaava takka ja puukiuas. Puuhella rakennettiin sähkökatkosten varalta ja tänään sitä taas käytettiin. Kaikki sähkönkulutuksemme on vuodessa yhteensä noin 10 000 kWh. Saarnan lapsiparoilleni jatkuvasti valojen sammuttamisesta ja suihkussa oleskelusta, ja kyllä ne vähitellen alkavat itsekin tajuta asioita.
5. Kuluttaminen: osta vain mitä tarvitset.
Tämä on ehkä kaikkein vaikeinta. Kuluttamisen kohtuullistaminen on kuitenkin kaiken ydin. Sitä on niiiin helppo muka-tarvita kaikenlaista... Jotkut shoppaavat lohduttaakseen itseään, toiset shoppaavat saadakseen ympärilleen kauniita tavaroita, joillekin shoppailu on yksinkertaisesti pakkomielle. Eikö sitä saisi itseään tai toisia ilahduttaa näteillä vaatteilla, kauniilla koruilla, suloisella kosmetiikalla, lystikkäillä leluilla, mahtavilla sohvilla, tietokoneilla, kännyköillä, autoilla ja mitä kaikkea sitä maailma onkaan väärällään...Seis! Maailma hukkuu kohta krääsään ja se on sen lorun loppu.
Mieti mitä todella tarvitset ja mistä et voi millään luopua. Huomaat, että tulet oikein hyvin toimeen vähän vähemmälläkin. Usko pois :-)
torstai 17. marraskuuta 2011
Halua vähemmän, saat enemmän
Kohtuullistaminen ymmärretään usein luopumiseksi, ja luopumisella sanana ja käsitteenä taas on aika kielteinen kaiku. Myös tyytyminen nostaa monen niskakarvat pystyyn: miksi pitäisi tyytyä vähään, jos voisi saada kaiken? Tavoitteleminen on ainakin minun mielestäni usein aika stressaavaa. Tulee sellainen olo, että nyt kun saavutin tämän, niin tarvitsee alkaa tavoitella tuota seuraavaa asiaa tai etappia. Mikään ei kohta enää riitä. Sitten alkaa ahdistaa, sillä koskaan ei ole mahdollista saavuttaa kaikkea haluamaansa, ikinä ei tule täydelliseksi. Elämästä tulee rämpimistä ja epätoivoista suorittamista. Maali ei lähene, vaan päinvastoin loittonee koko ajan.
Kohtuullistaminen on siis aika armollista. "Vähemmällä enemmän"-periaate pätee ekologisen tuotannon lisäksi myös pienen ihmisen elämänhallintaan. Kun haluat vähän vähemmän, niin saat helpommin onnistumisen elämyksiä! Jos asetat itsellesi vähän matalampia tavoitteita, niin saavutat ne todennäkäisesti nopeammin kuin oikein vaativat haasteet. Pienenkin tavoitteen saavuttamisesta tulee hyvä olo, kyllä ne endorfiinit pienimuotoisestikin kehossa erittyvät. Eri asia tietenkin on, jos putoaa niin sanotusti korkealta. Esimerkiksi maratonjuoksija ei varmasti saa yhtäkkiä kicksejä 5 kilsan juoksulenkistä.
Ydinasia taitaa olla, että elämää ei kannata alkaa kohtuullistaa kertaheitolla vaan vähitellen, lempeästi ja harkiten. On tutkittu juttu, että esimerkiksi liikuntatottumusten ja ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi onnistuu parhaiten ja uusista tavoista tulee pysyvämpia, kun niihin siirrytään vähitellen. Keho ja mieli tarvitsevat aikaa tottua muutokseen.
Mistä kohtuullistaminen sitten kannattaisi aloittaa? Joku aloittaa ravinnosta, toinen liikkumisesta, kolmas työnteosta. Tapoja on monia. Seuraavalla kerralla taidankin listata joitakin omasta mielestäni oivia kohtuullistamiskohteita. Kohtuullistamiseen ei ole yhtä ainoaa tietä, se on kullekin ikioma ja henkilökohtainen ratkaisu ja toteutus. Ainoastaan taloutta ja tuotantoa voisi kohtuullistaa laajemmalla tasolla, yhteiskunnallisesti, jopa globaalisti. Mutta se onkin vallan toinen tarina, sen analysointiin eivät meikäläisen älynlahjat riitä :-).
Mutta se on varmaa, että jos kaikki maailman ihmiset kohtuullistaisivat elämänsä ja valintansa, niin maailma olisi paljon parempi paikka elää!
Kohtuullistaminen on siis aika armollista. "Vähemmällä enemmän"-periaate pätee ekologisen tuotannon lisäksi myös pienen ihmisen elämänhallintaan. Kun haluat vähän vähemmän, niin saat helpommin onnistumisen elämyksiä! Jos asetat itsellesi vähän matalampia tavoitteita, niin saavutat ne todennäkäisesti nopeammin kuin oikein vaativat haasteet. Pienenkin tavoitteen saavuttamisesta tulee hyvä olo, kyllä ne endorfiinit pienimuotoisestikin kehossa erittyvät. Eri asia tietenkin on, jos putoaa niin sanotusti korkealta. Esimerkiksi maratonjuoksija ei varmasti saa yhtäkkiä kicksejä 5 kilsan juoksulenkistä.
Ydinasia taitaa olla, että elämää ei kannata alkaa kohtuullistaa kertaheitolla vaan vähitellen, lempeästi ja harkiten. On tutkittu juttu, että esimerkiksi liikuntatottumusten ja ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi onnistuu parhaiten ja uusista tavoista tulee pysyvämpia, kun niihin siirrytään vähitellen. Keho ja mieli tarvitsevat aikaa tottua muutokseen.
Mistä kohtuullistaminen sitten kannattaisi aloittaa? Joku aloittaa ravinnosta, toinen liikkumisesta, kolmas työnteosta. Tapoja on monia. Seuraavalla kerralla taidankin listata joitakin omasta mielestäni oivia kohtuullistamiskohteita. Kohtuullistamiseen ei ole yhtä ainoaa tietä, se on kullekin ikioma ja henkilökohtainen ratkaisu ja toteutus. Ainoastaan taloutta ja tuotantoa voisi kohtuullistaa laajemmalla tasolla, yhteiskunnallisesti, jopa globaalisti. Mutta se onkin vallan toinen tarina, sen analysointiin eivät meikäläisen älynlahjat riitä :-).
Mutta se on varmaa, että jos kaikki maailman ihmiset kohtuullistaisivat elämänsä ja valintansa, niin maailma olisi paljon parempi paikka elää!
tiistai 15. marraskuuta 2011
Ihmisellä on joko aikaa tai rahaa
Kohtuullistaminen on nyt trendikästä. Se ei kuitenkaan ole syy, miksi minä aloin kohtuullistaa omaa elämääni ja kirjoittaa tätä blogia. Olin jo kauan sitten sitä mieltä, että "kohtuus kaikessa" ja "maalaisjärkeä peliin" ovat oivia elämän mottoja. En ole koskaan pitänyt itseäni trendikkäänä, ja olen aina kaihtanut kaikkia ääri-ilmiöitä. Silti olen monesti ajattelun tasolla ollut pikkuriikkisen kapinallinen ja kyseenalaistava. Kohtuullistaminen on ensimmäinen muoti-ilmiö, jota minun on vaikea olla seuraamatta kuin lammas laumaansa :-) Se vaan on niin maalaisjärkevää!
Nyt kun jäin vuorotteluvapaalle ja siten toteutin ensimmäisen todella suuren henkilökohtaisen kohtuullistamiseni, sain vihdoin aikaa kirjoittamiselle. Työssäkäyvänä perheenäitinä en yksinkertaisesti ikinä ehtinyt istua alas ja kääriytyä tekemään jotain vain minulle kuuluvaa. Eikä tässä meidän melskeessä olisi voinut keskittyäkään!Tahti oli niin kova: päivä töissä ahkeroiden, viideltä kotiin ruokaa laittamaan ja sitten kuskaamaan lapsia harrastuksiin, välillä puutarhatöitä tai (vieläkin keskeneräisen omakotitalon) pienimuotoisia raksahommia, muutama ilta viikossa aikaa liikunnalle, sitten iltapalat ja -pesut. Kympin uutisiin yleensä jaksoin sinnitellä ja sitten tutimaan. Öisin en kertakaikkiaan jaksanut olla luova, ne menivät ihan vaan nukkuessa. Onnea vaan niille, jotka jaksavat.
Työstä luopuminen on kova juttu. Kaikki muuttuu kertaheitolla! Yhtäkkiä on aikaa vaikka mihin eikä varaa mihinkään. Siinä se ydin onkin: moni tärkeä asia elämässä ei ole rahalla mitattavissa. Klisee? Tietenkin. Mutta väitän, ettei tätä voi todella syvällisesti ymmärtää ennenkuin sen on oikeasti kokenut. Sekin on totta, että rahalla voi ostaa itselleen OMAA aikaa, esimerkiksi siivoojan kotiin ja autonkuljettajan viemään lapsia lätkäreeneihin. Mutta perheelle tai ystäville aikaa ei voi ostaa. Jotta voisi olla toisten kanssa, ei voi olla pois heidän luotaan, kuten esimerkiksi töissä. Ja jos ei ole töissä, ei ole rahaa, jolla ostaa sitä aikaa. Paitsi tietenkin jos on perinyt mummoltaan miljoonan tai voittanut lotossa, mutta minä puhunkin nyt ihan tavallisista ihmisistä. Vaatimaton johtopäätökseni onkin, että raha ja aika ovat ehkä jossain määrin toisensa poissulkevia ilmiöitä. Tässä kohdin kohtuullistaminen alkaakin sitten olla vaikeaa.
Nyt kun jäin vuorotteluvapaalle ja siten toteutin ensimmäisen todella suuren henkilökohtaisen kohtuullistamiseni, sain vihdoin aikaa kirjoittamiselle. Työssäkäyvänä perheenäitinä en yksinkertaisesti ikinä ehtinyt istua alas ja kääriytyä tekemään jotain vain minulle kuuluvaa. Eikä tässä meidän melskeessä olisi voinut keskittyäkään!Tahti oli niin kova: päivä töissä ahkeroiden, viideltä kotiin ruokaa laittamaan ja sitten kuskaamaan lapsia harrastuksiin, välillä puutarhatöitä tai (vieläkin keskeneräisen omakotitalon) pienimuotoisia raksahommia, muutama ilta viikossa aikaa liikunnalle, sitten iltapalat ja -pesut. Kympin uutisiin yleensä jaksoin sinnitellä ja sitten tutimaan. Öisin en kertakaikkiaan jaksanut olla luova, ne menivät ihan vaan nukkuessa. Onnea vaan niille, jotka jaksavat.
Työstä luopuminen on kova juttu. Kaikki muuttuu kertaheitolla! Yhtäkkiä on aikaa vaikka mihin eikä varaa mihinkään. Siinä se ydin onkin: moni tärkeä asia elämässä ei ole rahalla mitattavissa. Klisee? Tietenkin. Mutta väitän, ettei tätä voi todella syvällisesti ymmärtää ennenkuin sen on oikeasti kokenut. Sekin on totta, että rahalla voi ostaa itselleen OMAA aikaa, esimerkiksi siivoojan kotiin ja autonkuljettajan viemään lapsia lätkäreeneihin. Mutta perheelle tai ystäville aikaa ei voi ostaa. Jotta voisi olla toisten kanssa, ei voi olla pois heidän luotaan, kuten esimerkiksi töissä. Ja jos ei ole töissä, ei ole rahaa, jolla ostaa sitä aikaa. Paitsi tietenkin jos on perinyt mummoltaan miljoonan tai voittanut lotossa, mutta minä puhunkin nyt ihan tavallisista ihmisistä. Vaatimaton johtopäätökseni onkin, että raha ja aika ovat ehkä jossain määrin toisensa poissulkevia ilmiöitä. Tässä kohdin kohtuullistaminen alkaakin sitten olla vaikeaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)